sunnuntai 21. lokakuuta 2018

Pyrkän remontti 2013

5 vuotta sitten lokakuussa 2013 Pyrkän remontti oli jo hyvässä vauhdissa. Mutta vielä syyskuussa itse kenttä oli entisensä, tai ainakin suurin piirtein sellainen kuin se oli ollut muutaman vuosikymmenen. 





Omassa nuoruudessani kentän molemmilla reunoilla oli pituushyppypaikat, kuvassa olevan eteläkaarteen sisäpuolella seiväshyppypaikka, toisessa päässä korkeushyppypaikka ja heittopaikat (kuula- ja kiekkoringit ja keihäänheittopaikka).. 

Juoksurata oli musta (hiilimurska), joka myöhemmin 80-luvulla korvattiin tiilimurskalla. Sen vuoro oli lähteä seuraavana kesänä (2014) muovipinnoitteisen radan tieltä.













Syksyn aikana uusittiin kentän pohjakerrokset (viemärit, kaivot, salaojat,  putket, yms.). Päällimmäisten kerrosten rakentaminen jätettiin kevääksi ja kesäksi. 




Vanhat rakenteet poistettiin ja uusia rakennettiin tilalle. Miten monenlaisia kerroksia tarvitaankaan kentän alle!



Lokakuun lopussa kentän pohjatyöt oli tehty. 





Talvella kenttä palasi entiselleen. Remontti jatkui keväällä ja kesällä, näkyvimpänä muutoksena hiekkakentän muuttuminen tekonurmeksi.  





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti