sunnuntai 18. maaliskuuta 2018

Ami - kenttämestari Mellerin viisi vuodenaikaa (dokumenttielokuva)

Viisi vuotta sitten, maaliskuun puolivälissä 2013, tapasin Aimo Mellerin Pyrkällä. Kuulin että kenttä aiotaan remontoida, tai paremminkin rakentaa kokonaan uudelleen moderniksi kentäksi tekonurmineen ja Mondo-pinnoitteineen.

Tämä kuva on maaliskuulta 2013, Ami kentänhoitajien toimistossa, ympärillä uuden kentän piirustuksia.
Sain idean, että niin kauan kuin vanha kenttä on vielä olemassa, ehtisin taltioida tapahtumia ja tunnelmia, jotka kertovat paikan hengestä, pienen palan kentän historiaa. 

Seurasin vanhan muuttumista uudeksi (2013-14) ja sen jälkeen olen käynyt Pyrkällä epäsäännöllisen säännöllisesti, katsellut ja ihmetellyt, tutustunut ihmisiin  ja kuvannut kentän elämää ja Amin työtä eri vuodenaikoina, milloin mihinkin aikaan, joskus varhain aamulla, useimmiten päiväsaikaan, joskus myöhään illalla.

Monien vaiheiden ja käänteiden jälkeen syntyi dokumenttielokuva Amista ja Pyrkästä. Ensiesitys on huomenna maanantaina, 19.3. Lauttasaaren kirjastossa, klo 18.

AMI – KENTTÄMESTARI MELLERIN VIISI VUODENAIKAA
-39min
-kuvaus, ohjaus ja tuotanto Markus Viljanen 

TERVETULOA ESITYKSEEN!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti